torstai 15. syyskuuta 2016

Info

Moikka! Tätä blogia ylläpitää kaksi 12-vuotiasta tyttöä, kerromme vuokrahevostemme Vassen ja Marsin, sekä myös meidän omista tekemisistämme. Ansa piti ennen entisen vuokraponinsa Serrin kanssa Kaksin Karkuteillä-blogia, joka päättyi Serrin jalkaongelmiin, kun poni ei enää ollut ratsastuskunnossa.



    Nyt kuitenkin inspiroituneina halusimme alkaa pitää yhteistä blogia,sillä vuokraamme suokkiheppoja samalta tallilta ja muutenkin olemme parhat kaverit, niin miksipäs ei!



Ansa ja Vasse

    Vasse on suokkiruuna, joka on sileällä noin helppo B tasoa, hypätty ratana omistajansa kanssa 90cm. Ansa on vuokrannut Vassea huhtikuusta 2016 lähtien. Ennen Vassea Ansa vuokrasi Serri-ponia, joka on pieni, kimo welsh B ruuna, jonka kanssa heillä oli yhtistä taipaletta yli vuoden verran. Vasse on luonteeltaan mukava, mutta valitsee ihmisensä. Se ei siedä Janikaa, kun taas Ansan kanssa tulee hyvin toimeen :D


Janika ja Marsi

    Marsi on suomenhevotamma, joka on ollut entinen ravuri (kuten Vassekin). Sen koulutasosta ei oikein ota selvää, on kuitenkin täysin erilainen selästä kuin Vasse. Marsi pitää eniten maastoilemisesta ja rakastaa mennä kovaa. Se on luonteeltaan todella lempeä ja ihana kaveri, super hyvä maastakäsin heppa ja maastoiluun hyvä kaveri. Kentällä Marsi menee tosi lujaa, omistaa suuret askeleet. Sillä Ansa on hypännyt noin 60cm, en tiedä onko entiessä kodissa menty isompaakin esteitä. Molemmat hevoset ovat 155cm säkäsiä, Marsi on isompi rakenteeltaan. Janka on vuokrannut Marsia heinäkuusa.
    Jos löytyy kysyttävää, postauksen alla voi kysyä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti